Kuvat ovat vuoden 2012 heinäkuulta kesäiseltä Jurmon saarelta. Jurmon saari on yksi kiehtovimmista paikoista Saaristomerellä. Pitkänomainen saari on kuin kivipuisto jääkauden muistoksi. Eri kokoiset, muotoiset ja väriset kivet hallitsevat tätä saarta, ja laajat kanervikot ja avarat sekä puuttomat näkymät tuovat mieleen Lapin maisemat. Oli hauska huomata, kuinka eri kokoiset kivet pitivät erilaista ääntä, kun niiden päällä asteli. Kuminaa, kolinaa, rapinaa tai rahinaa, kivien koosta riippuen.
Aihearkisto: veneily
Aina sama – aina erilainen
Saman maiseman ohittaminen saattaa toisinaan olla puuduttavaa. Maisema, jonka uutuuden viehätys on kulutettu aikoja sitten puhki, saattaa olla varsin helposti sivuutettava. Mutta toisinaan tuttukin maisema yllättää, ja useimmiten virkistävintä onkin huomata tutussa alati vaihtelevaa.
Luonnon ja valon voima – luontopolulla Nauvossa
Kuvat ovat Nauvon vierassataman läheisyydessä olevalta Finbyn jatulintarhalle johtavalta luontopolulta, johon tutustuin ensi kertaa elokuussa 2013.
Nauvon vierassatama on ollut monesti veneretkien välietappi palveluineen, kauppoineen ja tankkausmahdollisuuksineen, mutta useamman päivän vierailua ei tätä aiemmin paikassa ollut tullut tehtyä.
Jatka lukemista Luonnon ja valon voima – luontopolulla Nauvossa
Lokkien auringonlasku
Auringonlasku on aina ainutlaatuinen, ei ole kahta samanlaista. Yksi vahvimmin mieleeni jäänyt auringonlasku sattui yli vuosi sitten retkellä ihastuttavalla Aspön saarella Turun ulkosaaristossa. Myrsky oli lähestymässä parin päivän päässä. Tuuli oli viiltävä ja sai grillauksen epäonnistumaan, useista yrityksistä huolimatta, ja siirsi iltapalan sisälle veneeseen. Auringon laskiessa horisontissa häilyivät jo enteet tulevasta säästä. Upea puna värjäsi iltataivaan, ja dramaattiset pilvet seikkailivat taivaanrannassa. Ilta oli mitä ikimuistoisin, ja tätä kaikkea vierellä seurasivat myös lokit ja tiirat, jotka näyttivät ilmiselvästi myös nauttivan dramaattisesta auringonlaskusta ja hätkähdyttävästä maisemasta.