Olen aina pitänyt sateesta ja niin sanotusta koiranilmasta. En sovellu helteeseen, ja minua kiehtoo, mitä jää jäljelle, kun karsitaan seesteinen sää ja taattu auringonpaiste.

Koiranilmalla on hyvä tutustua uusiin paikkoihin. Se paljastaa herkkyyttä maisemassa, joka muutoin katoaa mahtipontisten ja koreiden näkymien taustalle. Mieleenpainuvia muistoja kerääntyy kohisten, kun huomaa, ettei vedenpitävä asu pidäkään vettä kaatosateessa, kun tuuli vinkuu korvissa ja ainoa tapa pysyä pystyssä on nojata tukevasti tuuleen, kun raekuuro keskeyttää leppoisan ajelun auringonpaisteessa ja sandaalisi lumihangessa huvittavat jopa itseäsi.

Kuvat ovat São Miguelin saarelta Azoreilta muutaman vuoden takaa. Keväinen sää saarella vaihteli aurinkoisesta sateeseen, pilvisestä raekuuroihin, lämpimästä selkärankaa riipivään tuuleen, ja kaikki nämä parhaimmillaan saman päivän aikana. Mieluisin muisto saarelta on päätyminen paksun pilvimassan keskelle, jonka suojasta löytyi Lagoa do Fogo -järvi, joka paljasti olemassaolonsa vain hetkittäin, kun pilvet hellittivät otettaan.